Maitokahvimedian uusi luku


Heinäkuu on täällä. Tänään saapuivat myös sateet pitkän helteisen jakson jälkeen. Luonnon sykliä seuratessa ei voi olla ajattelematta, että kaikelle on aikansa ja paikkansa. Lopulta ei tunnu edes kovin vaikealle uskoa johonkin suureen suunnitelmaan. Maitokahvimedian blogiyhteisö lopettaa vanhan toimintansa ja suuntaa sekin kohti jotakin uutta. Olisihan se ihan mukava ajatella, että tämäkin uusi alku olisi kirjattu ylös jo toiminnan alkaessa 3-vuotta sitten. Yhteisön pyörittäminen on kysynyt monen ihmisen työpanoksen ja aikaa, jota meillä perheellisillä ei koskaan ole liikaa. Hienosti yhteisö porskutti eteenpäin pitkän tovin pysymällä viestin ja sisällön suhteen johdonmukaisena. 

Maitokahvimedia etsii nyt uuden paikkansa yhteisönä, joka kerää yhteen kahvinystävät. Kahvi on ehdoton tukikeppi meille ruuhkavuosissa rämpiville. Välillä tuntuu siltä, että kukaan tai mikään ei voi ymmärtää ja lohduttaa paremmin kuin lämmin kuppi kahvia. Heinäkuussa 2017 Maitokahvimedian ensimmäisiä julkaisuja oli sympaattinen Muumimuki. Ollessamme taas yhdessä uuden edessä tuntui olevan paikallaan etsiä kaapista sama vanha muki. Tämä kuva kertoo eteenpäin menemisestä monin eri tavoin. Muutosta on turha pelätä. Muutosta pitää syleillä ja antaa sen innostaa ja ohjata energiaa oikeisiin asioihin.

Luvassa on paljon tuttua ja turvallista, mutta myös uusia juttuja. Keskitymme enemmän kahviin, mutta pidämme askeleemme pienten ilojen polulla. Erilaisia arvontoja ja kilpailuja on myös tulossa. Nopea mieleni haluaisi mennä taas asioiden edelle ja tehdä suuria paljastuksia, mutta on viisainta malttaa mielensä ja tehdä kaikki ensin huolella valmiiksi. Sisällöllisistä muutoksista tulee tänään infoa yhteisön Instagram-tilin tarinoihin. Haluan vielä sanoa: "Ihanaa, että olet siellä".

Seuraathan jo Maitokahvimediaa eri some-kanavissa